You are hereBlogit / pasilii's blog / Ei yksin luontotieto

Ei yksin luontotieto


By pasilii - Posted on 13 Maaliskuu 2013

Sitä luulisi, että kulttuurihistoriallisten objektien digitointi on tyystin erilaista kuin luonnontieteellisten näytteiden. Kuitenkin menettely esimerkiksi museoesineen ja kasvinäytteen digitoinnissa on melko yhtäläinen; iäkäs kasvinäyte metatietoineen voitaisiin hyvin digitoida myös historiallisena kohteena.

Metatietoja käytetään ja hallitaan museoesineiden digitoinnissa samaan tapaan kuin luonnontieteellisissä näytteissä. Museo-objekteissa kontekstitiedot eli esineen ajoitusta, valmistus- ja käyttöpaikkoja ja esineeseen liittyviä henkilöitä koskevat tiedot ovat oleellisia. Luonnontieteellisistä näytteistä poiketen museo-objekteihin liitetään asiasanoja ja sisältöluokitus. Niiden tarkoituksena on helpottaa objektiin kohdistuvien hakujen tekemistä.

Kulttuurisia ja historiallisia aineistoja digitoidaan ”muistiorganisaatioissa” eli museoissa, arkistoissa ja kirjastoissa. Aineistot vaihtelevat: museoissa voi olla taideteoksia ja esinekokoelmia, arkistoissa asiakirjoja, karttoja jne. Kuten luonnontieteellisten näytteiden kohdalla, myös kulttuurihistorian alalla on digitoidulla materiaalilla se etu, että alkuperäisiin kohteisiin, jotka usein ovat jo huonokuntoisia ja hauraita, ei enää tarvitse kajota.

Digitoinnilla voidaan pelastaa materiaaliltaan tuhoutumisvaarassa olevia kulttuurihelmiä, esimerkiksi vanhoja valokuvia, elokuvia tai äänitallenteita. Biteiksi tallennettua kulttuuriperintöä voidaan hyödyntää moninaisessa sisällöntuotannossa, esimerkiksi taidemuseoissa voi vierailla virtuaalisesti. Näin voidaan tehdä historia ja kulttuuri paremmin saavutettaviksi esimerkiksi heille, joilla on rajoituksia liikkumiskyvyssä. Internetin kautta koettavissa olevia taideteoksia ja museoesineitä voidaan helposti käyttää kouluissa taideaineiden ja historian opetuksessa. Arkistot digitoivat käytetyimpiä ja keskeisimpiä asiakirjakokonaisuuksiaan, jotta asiakkaat voivat käyttää niitä verkossa. Kansallisella ja globaalilla tasolla kyse on kulttuuriperinnön tallettamisesta tuleville sukupolville.

Eurooppalaisen kulttuuriperinnön virtuaaliseksi aarreaitaksi on luotu europeana.eu. Se on hakuportaali, josta avautuvat eurooppalaisten museoiden, kirjastojen ja arkistojen digitoidut aineistot. Portaali ohjaa käyttäjän edelleen varsinaisen sisällöntarjoajan sivuille. Tavoite ei ole aivan vaatimaton: Europeanasta on tarkoitus kehittää keskipiste, johon on yhdistetty maanosamme kulttuurinen perintö. Käyttäjälle Europeana on ovi, josta hän pääsee tutustumaan miljooniin taideteoksiin, museoesineisiin, äänitallenteisiin, valokuviin… sisältö on massiivinen! Nykyisellään (joulukuu 2012) Europeanaan on liitetty yli 22 miljoonaa objektia 34 maasta. Suomesta objekteja on 700 000.

Europeanan luonnontieteellinen ulottuvuus on OpenUp! -projekti, jonka kautta julkaistaan kulttuurihistoriallisesti merkittävää luonnonhistoriallista aineistoa. Lisäksi OpenUp! toimii mm. metatietojen laadunvalvonnan foorumina. Suomesta OpenUp! -projektiin osallistuu Luonnontieteellinen keskusmuseo (LUOMUS). Museon kautta myös Digitarium toimii yhtenä materiaalin tarjoajana Europeanaan.

Europeanaan on viety mm. Darwinin ja Newtonin tekstejä, mutta varsinaista kaunokirjallisuutta ei Europeanasta juurikaan löydy. Niin kreikkalaisen kuin suomalaisen kirjallisuuden tapauksessa kirjallinen aineisto liittyy ensisijaisesti tutkimuksiin ja monografioihin. Esimerkiksi Homerokseen liittyviä tutkimuksia on tehty erityisesti Espanjan yliopistoissa. Kreikkalaiseen kirjallisuuteen on viitattu yleisesti ruotsalaisissa ja saksalaisissa yliopistoissa tehdyissä tutkimuksissa, jotka liittyvät esim. tekijän omaan runouteen. Kotimaisiin klassikoihin Aleksis Kivestä lähtien on ensisijaisesti ainoastaan viitattu kirjallisissa tutkimuksissa. Tutkimukset ovat liittyneet esim. tietyn kirjailijan henkilöhahmojen suhteeseen suomalaisen proosakirjallisuuden klassikoihin. Useista keskeisistä kotimaisista kirjailijoista löytyy videomateriaalia Finlandia-katsaus -nimisen sarjan jaksoista. Niissä esimerkiksi Väinö Linnan tapauksessa kyseessä on Unkarissa pidetty lehdistötilaisuus vuonna 1963. (Digitoidusta kirjallisuudesta ks. Gutenberg-projekti.)

Suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistoja Europeanaan välittää Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK). Se on opetus- ja kulttuuriministeriön hanke, jonka päätavoitteita ovat tieteen ja kulttuurin digitoidun tiedon hallinta ja pitkäaikaissäilytys sekä digitoinnin edistäminen. KDK:n ensimmäisen vaiheen aikana vuoden 2011 loppuun mennessä on digitoitu 19,5 miljoonaa objektia, joista suurin osa on asiakirjoja, valokuvia ja sanomalehtiä. Tavoite vuoden 2015 loppuun mennessä on digitoida seitsemän miljoonaa objektia lisää kaikista aineistotyypeistä. Elokuvien digitointi on alkamassa. KDK:n verkkopalvelu Finnan testiversio on avautunut yleisön käyttöön joulukuussa 2012. Finnan kautta voi yhdestä ja samasta hakupalvelusta päästä käsiksi suomalaisten muistiorganisaatioiden digitoituihin aineistoihin (kuviin, asiakirjoihin, sanomalehtiin, tutkimuksiin, videoihin, äänitallenteisiin).

Pasi Liimatta, Eini Nyyssönen, Hanna Pennanen ja Pertti Pulkkanen